Ihanaa kun tulit tutustumaan Teatteri Neliapilaan. Uudet sivumme löytyvät osoitteesta:

lauantai 19. tammikuuta 2013

Kesän 2013 näytelmän harjoitukset ovat alkaneet

Täällä Näveri kuuleeko Eurooppa - täältä tullaan!


Tiukka puristus kohti elokuuta on alkanut.

9.1.20103 aloitimme harjoitukset Tahkokankaalla ja porukka vaikutti innostuneelta ja paneutuvalta.

Jouduimme valitettavasti luopumaan muutamista aiempina vuosina mukana olleista harrastajista, jotka ovat tehneet kovasti työtä sekä näyttämöllä, että taustalla näytelmien kasaamiseksi.
Taustatyö on sitä tärkeintä, muuten hommat eivät pelaa näyttämölläkään.

Saimme kuitenkin hommaan mukaan uusia harrastajia, mikä oli ihan huippua. Aina kun pakka pölisee, on mahdollisuus myös uusiutumiselle.

Harjoittelua varjostaa minun parin viikon sairauslomani nielurisaleikkauksen jälkeen, mutta kun palaan puikkoihin tammikuun lopussa, niin alkaa armoton harjoittelu.

Esitysaikataulua ja -paikkoja hiotaan vielä, koska harrastajina meillä kaikilla on myös työtä tai muutakin elämää. Piakkoin saamme aikataulut kuitenkin kasaan ja julkaisemme ne mahdollisimman pian.


Toivottavasti saamme tänne paljon kiinnostuneita lukijoita.

Niina Susan